Oma elämä

Muutosten vuosi – kohti parempaa hyvinvointia

Kerroin joku aika sitten Instagramissa hyvinvointiin liittyvistä muutoksista, joita oon tehnyt elämässäni viimeisen puolen vuoden aikana. Teksti herätti monessa kiinnostuksen ja pyysitte, että kertoisin aiheesta lisää täällä blogissa. Nyt olen saanut jäsenneltyä ajatuksiani niin, että pystyn jakamaan teille tämän tähänastisen matkani kohti parempaa hyvinvointia.

Viime kesänä havahduin siihen, että jonkun asian on muututtava. Mulla on aina ollut monimutkainen suhde ruokaan enkä ole oikein löytänyt tasapainoa herkkujen ja herkuttomuuden välillä. Oon ajatellut, että ei sillä ole niin suurta merkitystä, mitä syön ja milloin. Terveellisiä kausia mulla on ollut monia ja välillä pitkiäkin, mutta silloin oon aina ollut perfektionistiseen tyyliini hyvin ehdoton. Ei herkkuja yhtään. Lopulta kyllästyn ja annan itselleni luvan syödä kaikkea.

Heinäkuussa huomasin, että nyt on ollut jo useamman kuukauden semmoinen kausi, kun herkkuja tulee syötyä harva se päivä. Olin koko ajan väsynyt, turvoksissa, pinna kireällä ja selittelin itselleni, että ei se yksi karkkipussi mitään haittaa. No eihän yksi haittaakaan, ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa, kun karkkia on saatava joka päivä. Taustalla oleva masennus ja kuormittava elämäntilanne ovat todellisia asioita, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen jaksamiseen, mutta samalla helppoja tekosyitä.

Kun alkukesästä aloin saamaan yöllisiä paniikkikohtauksia ja tilanne eskaloitui niin etten pian uskaltanut käydä nukkumaan ollenkaan, päätin että jotain on muutettava. Paniikkikohtauksiin toki vaikuttaa moni muukin asia kuin pelkkä ruokavalio, mutta koska ihminen on kokonaisvaltainen olento, päätin aloittaa siitä mihin pystyn itse vaikuttamaan, ruokavaliosta. Jätin herkut kokonaan kahdeksi kuukaudeksi ja sen jälkeen olen herkutellut vain tiettyinä päivänä ja silloinkin rajallisesti.

Kohti parempaa hyvinvointia smoothie bowl

Elämänmuutos ei tapahdu, jos et ole siihen valmis

Elämänmuutos on asia, johon jokaisen on itse havahduttava. Se ei tapahdu noin vain, se ei tapahdu ulkopuolisen painostuksesta, eikä se tapahdu jos et ole siihen valmis. Olen yrittänyt elämäni aikana laihduttaa varmaan kymmeniä ja kymmeniä kertoja, välillä onnistuen ja välillä onnistumatta. Olen inhonnut itseäni ja kehoani vuosikaudet, miettinyt jokaista suupalaa ja arvostellut itseäni ja painoani. Tällä kertaa päätin mennä terveys edellä. Sama se paljonko vaaka näyttää, kunhan olo ei olisi enää koskaan yhtä uupunut kuin se vielä puoli vuotta sitten oli.

En voi tarpeeksi korostaa, miten tärkeää tällä matkalla on itsetuntemus. Olen oppinut itsestäni valtavasti viime vuosina ja olen kiitollinen, että nykyään ymmärrän itseäni paljon paremmin kuin ennen. Siksi osaan myös kuunnella kehoani. En syö enää iltaisin klo 21 jälkeen mitään, kun taas aiemmin olin kunnon yösyöppö. En myöskään aloita syömistä heti aamusta, koska se ei vain sovi elimistölleni.

Herkkuja sallin itselleni silloin tällöin, mutta pyrin usein valitsemaan edes aavistuksen terveellisemmän vaihtoehdon tai pienemmän pakkauksen. Lähes jokaiseen päivääni kuuluu smoothie, joka koostuu vaihdellen mm. hedelmistä, marjoista, avokaadosta, viherjauheesta, acai-jauheesta, MCT-öljystä, pellavansiemenistä ja vedestä tai kauramaidosta. Kun tekee mieli jotain suolaista, syön merisuolalla maustettua siemennäkkäriä. Pepsi Maxia juon edelleen, mutta huomattavasti harvemmin kuin aiemmin. Vettä sen sijaan menee vähintään 2 litraa päivässä. Ulkoilen enemmän ja pidempään ja kotijumpissa apuna on kahvakuula.

Kohti parempaa hyvinvointia Cocovi

Uni avainasemassa

Kaikkein isoin ja tärkein muutos on kuitenkin se, että olen jättänyt yli kolmen vuoden aikaiset nukahtamislääkkeet kokonaan pois. Harkitsin FitLine-tuotteiden käyttöä muutaman kerran, mutta niiden hinta ei tuntunut omaan lompakkoon sopivalta, kun en ole varma niiden toimivuudesta. Kerran tutustuin paljon kehutun Restorate-juoman tuoteselosteeseen ja huomasin yhden ainesosan, jota en ollut itse vielä testannut.

Päätin kokeilla lisä-magnesiumin vaikutusta omaan oloon ja jo parin päivän käytön jälkeen olin kuin uudesti syntynyt. Ensimmäistä kertaa vuosiin tunsin olevani elossa ja valtava sumupilvi kaikkosi ympäriltäni. Käytän Lidlistä saatavia Optisana-poretabletteja, joiden hinta on alle 2 e/20 kpl. Ei siis hinta eikä mikään paremmasta olosta!

Kaikki ei tietenkään ole korjaantunut yhdessä yössä. Mulla on edelleen huonoja öitä, välillä turvottaa, välillä syön huonommin ja on monia asioita, joita mun pitää vielä käsitellä. Kuitenkin suunta on koko ajan parempaan. Pääsin eroon sokerikoukusta, pystyn useimmiten nukkumaan ilman lääkkeitä, öiset paniikkikohtaukset ovat pysyneet toistaiseksi poissa, en tarvitse enää päikkäreitä, olo on kevyempi ja tasapainoisempi ja vanhat vaatteet istuvat päälle huomattavasti paremmin. Olen tyytyväinen tähänastiseen matkaani ja toivon, että edessä on monia onnistumisia.

Pointti ei siis ole, että jokaisen tulisi tehdä niin kuin mä olen tehnyt. Pointti on se, että sun täytyy kuunnella itseäsi ja omaa kehoasi ja antaa sille mitä se tarvitsee. Mikä hyvinvoinnin osa-alue sulla on parhaiten hallussa, entä mikä kaipaisi pientä boostia?

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Never have I ever -blogihaaste

Never have I ever

Blinger Shimmer -blogin Mira kertoi tällä viikolla Never have I ever -postauksessaan, millaisia juttuja hän ei ole koskaan tehnyt ja koska listaus oli niin hauskaa luettavaa, aloin miettimään omaa listaani. Näitä oli yllättävän vaikea keksiä, mutta kyllähän sieltä löytyi yhtä sun toista, kun vähän aikaa mietti.

En ole koskaan…

…lentänyt kuumailmapallolla. Haluaisin kyllä kokeilla.

…käynyt Lapissa. Tai ylipäänsä Pohjanmaata ylempänä.

…lukenut Taru sormusten herrasta -kirjoja. Leffatkin tekee tiukkaa, jostain syystä koen ne aika tylsinä, toisin kuin Hobitit!

…käynyt hierojalla. Syytä ehkä olisi.

…uinut meressä. En kyllä nykyään käy uimassa muutenkaan.

…ajanut moottoripyörällä. Aika moni muu ajoväline on tullut kokeiltua, mutta tämä ei ole vielä toteutunut.

…kokeillut joogaa. Olisi kyllä hauska testata sekin joku kerta!

…lasketellut. Tämä tuntuu olevan monen muunkin listalla, mutta olihan se mainittava silti.

…asunut Päijät-Hämeen ulkopuolella. Täällä on kuitenkin tullut asuttua monessa eri paikassa.

…soittanut viulua. Tosi montaa muuta soitinta oon kokeillut, mutten koskaan soittanut mitenkään säännöllisesti.

…omistanut asuntoa. Toistaiseksi oon asunut aina vuokralla.

…saanut kokeesta seiskaa huonompaa numeroa.

Never have I ever blogihaaste

Millaisia asioita sä et ole koskaan tehnyt? Löytyykö mitään samoja juttuja kuin mun listalta? Ota haaste vastaan ja kerro kommenttiboksissa, tai tee postaus omaan blogiisi!

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Bullet journal – maaliskuu 2019

Bullet journal maaliskuu 2019

Lue myös: Bullet journalin päivitys vuoteen 2019

Mun bullet journalin päivitys otti taas yhden edistysaskeleen, sillä mulla on uusi bujo-vihko! Mä oon valitettavan laiska shoppailemaan mitään toimistotarvikkeita tms. mutta kun Tokmannilla tulin sattumalta huomanneeksi uuden tulokkaan vihkohyllyssä, se oli saatava. Tämä on niitä bujoiluun tarkoitettuja vihkoja, joissa on pistesivut. Pakko myöntää, että onhan se aukeaman sommittelu huomattavasti helpompaa, kun voi mallata pisteiden mukaan. Perfektionisti-luonteen unelma. Vihkolla oli muuten hintaa vain hassut 5 e ja sivuja tässä on 250.

Vaikka pinkin ja sydämien täyteinen helmikuu on enää muisto vain, mun maaliskuun sivutkin ovat enemmän tai vähemmän vaaleanpunaisen sävyisiä. En tiedä mikä siinä on, mutta se on ainoa väri jonka kanssa olen jotenkin sinut… Ehkä mä vielä joskus yllätän ja teen vaikka sinisävyisen aukeaman. Epäilen tosin vahvasti.

Bullet journal maaliskuu 2019 kuukausinakyma

Lue myös: Bullet journalin aloittaminen

Kuten viime kuussakin, aika yksinkertaisella tyylillä mennään nytkin. Selailin taas tapani mukaan Pinterest-tallennuksiani, kunnes löysin silmääni miellyttävän tyylin. Tässä kuussa tykkään erityisesti tuosta koko kuukauden sisältävästä aukeamasta. Harkitsen vakavasti sen vakiinnuttamista joka kuukauteen. No, saa taas nähdä, miltä ensi kuussa tuntuu.

Maaliskuu on mulle hyvin vahvasti kevätkuukausi. Siltä ei kyllä varsinaisesti tunnu, kun nyt katsoo ikkunasta ulos eilisen lumipyryn jälkeen. Lumesta huolimatta aurinko paistaa ja onhan valon määrä lisääntynyt jo ihan huimasti, joten mun mielestä kevät on ainakin lähellä, jos ei jo täällä. Siitä syystä taiteilinkin raapustinkin bujon sivuille kaikenlaisia kukkaa muistuttavia tekeleitä. Ei musta taiteilijaa kyllä tule, mutta onhan noi nyt omalla tavallaan ihan sympaattisia. Vai mitä?

Bullet journal maaliskuu 2019 viikkonakyma

Kuten viime kuussakin, otin kuvat vain niistä aukeamista, jotka oikeasti näyttää erilaisilta. En viitsinyt täyttää tätä postausta neljällä samannäköisellä aukeamalla. Olisi ihanaa, jos olisi aikaa ja energiaa tehdä jokaisesta viikkoaukeamastakin omannäköisensä, mutta tällä hetkellä mulle on tärkeintä se, että jokainen viikko on jotenkin edustettuna. Ensi viikolla mun arki kokee taas aikamoisen muutoksen seuraavien 2 kk ajalle (tästä lisää myöhemmin), joten nyt on tärkeää vain pysyä perillä aikatauluista ja velvollisuuksista mahdollisimman helposti.

Jos sä harrastat bullet journalin tekoa, miltä sun maaliskuu näyttää tänä vuonna? Entä mitä tykkäsit mun maaliskuu-sivuista? Mahtavaa tiistaipäivän jatkoa!

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Muista pitää taukoa – viisi vinkkiä omaan aikaan

Muista pitää taukoa

Energistä, aurinkoista, maaliskuista huomenta! Saatan käydä aavistuksen kierroksilla, mutta se johtuu ihan siitä että mulla on hyvä olo ensimmäistä kertaa yli viikkoon. Sairastuin viikko sitten flunssaan ja melkein heti perään meille iski todella kova vatsatauti, joka velloi pahana monta päivää. Vasta tänään mulla on ensimmäisen kerran melko terve olo ja ruokakin maistuu taas.

Oksentamisen ja huonon olon keskellä en juuri pystynyt miettimään blogia ja somea, enkä sinänsä tunne huonoa omaatuntoa, koska tauti oli todella paha. Silti mua harmittaa hieman, miten pitkäksi tämä postausväli ehti tällä kertaa kasvaa. On mulla ennenkin ollut postaustaukoja, mutta tämä vuosi lähti käyntiin melko säännöllisesti kolmen postauksen viikkotahdilla, ja olisin halunnut jatkaa sitä mahdollisimman pitkään. Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuutta valita, milloin se tauko tulee eteen. Aloinkin miettimään, olisiko syytä pitää taukoja useammin.

Moni meistä antaa arjessa kaikkensa perheelle, työlle, harrastuksille, kodille, mille milloinkin. ”Oma aika” on tullut tietynlaiseksi käsitteeksi, mutta otetaanko me kuitenkaan tarpeeksi sitä omaa aikaa? Hetki ennen nukkumaanmenoa tai vessatauko kesken työpäivän, onko se todellakin riittävä aika kaikesta arjen pyörityksestä palautumiseen? Väitän, että ei.

Tietenkin on elämäntilanteita, joissa se oman ajan järjestäminen on käytännössä mahdotonta. Toisaalta taas moni asia on järjestelykysymys. Tärkeintä on muistaa, että jo ihan pienilläkin jutuilla on suuri vaikutus omaan hyvinvointiin. Mä olen ainakin sellainen ihminen, että mun on pakko saada aikaa myös itselleni ja ajatuksilleni, etten menetä järkeäni. Jos säkin olet, ehkä näistä vinkeistä on hyötyä:

1. Kuuntele musiikkia

Heitä luurit korville vaikka junassa, lenkillä tai ihan omassa sängyssä ja kuuntele lempimusiikkiasi. Laadukkaat kuulokkeet on tässä se olennainen asia, koska niiden avulla pääset hetkeksi irtautumaan kaikesta muusta hälystä. Toki myös esim. äänikirja tai hyvä sarja toimivat erinomaisesti, valinta on sinun.

2. Irtaudu somesta

Laita puhelin lentokonetilaan tai sammuta se kokonaan. Aina ei tarvitse olla tavoitettavissa 24/7. Kun mulle iskee kunnon someähky, vietän esim. lauantai-illan ilman somea ja keskityn johonkin hyvään leffaan. On yllättävän virkistävää, kun puhelin ei piippaa koko ajan uusia ilmoituksia, jotka on pakko tarkistaa heti.

3. Vaihda maisemaa – edes hetkeksi

Pidempi loma ei aina tule kyseeseen, ei välttämättä edes viikonloppureissu, mutta jo lyhyt maisemanvaihdos voi piristää. Käy työpäivän jälkeen uudessa kahvilassa, ota vapaapäivänä suunta kohti tuntemattomampaa lähikaupunkia tai tutustu vaikka uuteen metsäreittiin kotisi lähellä. Pienikin muutos tekee paljon.

4. Kirjoita tai luo jotain

Etsi itsellesi se mieluisa tapa luoda jotain. Mä koen, että kirjoittaminen on terapeuttista ja puhdistavaa, joten teen sitä mielelläni. Ehkä sulle sopii piirtäminen, maalaaminen tai joku ihan muu tapa ilmaista itseäsi. Vaikka raapustelisit harakanvarpaita paperille, sekin voi olla avuksi arjesta irtautumisessa.

5. Leiki mielikuvitusleikkiä

Leikkiminen on ehkä lasten juttu, mutta aikuinenkin voi silloin tällöin heittäytyä ja antaa ajatusten lentää. Mistä unelmoit, mihin haluaisit lomalle, mitä söisit jos ei olisi minkäänlaisia rajoituksia? Unelmien ajattelemisesta ei ole ainakaan haittaa, päinvastoin se voi viedä sinut lähemmäs unelmaasi. Parhaimmillaan mielikuvitusleikki on mm. kylpyammeessa, puhtaissa lakanoissa tai muussa miellyttävässä ja turvallisessa ympäristössä.

Tarvitsetko sä säännöllisesti aikaa itsellesi vai kukoistatko kiireen ja muiden ihmisten keskellä? Miten sulla on tapana viettää omaa aikaa?

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Bullet journalin päivitys vuoteen 2019

Bullet journal vuosi 2019

Muistatko, kun viime viikolla palattiin hetkeksi mun parin vuoden takaiseen bullet journal -innostukseen? Sain siitä kipinän alkaa käyttää bullet journalia uudelleen ja muutama teistä sanoi innostuneensa bujoilusta itsekin viime aikoina. Siispä haluan jakaa uusimpia tuotoksiani taas teidänkin nähtäväksi.

Kenellekään mun blogissa tai Instagramissa vierailleelle ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että pinkki on yksi mun lempiväreistä. Kun mietin värejä ja niiden käyttöä, pinkki tuntuu kaikkein luontevimmalta mustan rinnalla. Siksi pinkki päätyi myös bullet journalin tehoväriksi, ja koska aloitin bujoilun uudelleen nyt helmikuussa, mikäpä sopisi tähän kuukauteen paremmin kuin vaaleanpunainen ja söpöt sydämet? No, ehkä lumihiutaleet, kun sitä lunta näyttää tulevan ihan loputtomasti tänä talvena, mutta olen mieluummin ajattelematta asiaa…

Yksinkertainen tyyli puhuttelee mua kaikkein eniten, joten sekä vuosi- että viikkonäkymä on toteutettu tosi simppelillä tyylillä. Vuosinäkymästä näkee nopealla vilkaisulla esim. monesko päivä tai mikä viikko on. Viikkonäkymään taas voi kirjoittaa vapaasti, mitä pitää milloinkin muistaa. Ainakin mun elämässä päivien sisältö voi vaihdella paljonkin, joten on hyvä että tyhjää tilaa on niille päiville, kun tapahtuu enemmän. Etteivät sivut kävisi ihan tylsiksi ja laatikkomaisiksi, yläreunassa roikkuu koristeena pikkuruisia sydämiä.

Bullet journal helmikuu 2019

Helmikuun kansikuvasta en osannut tai oikeastaan halunnutkaan tehdä muuta kuin hempeää ja vaaleanpunaista. Tämä on yksi mun suosikeistani ja oon aika tyytyväinen lopputulokseen. Ajattelin, että voisin käyttää samaa kaavaa muidenkin kuukausien kanssa, keksien aina jonkun kuukauteen sopivan teeman. Katsotaan, mitä keksin jatkossa. Haluaisitko nähdä, miltä tulevat kuukaudet näyttävät? Tai onko sulla jotain ehdotuksia?

Jos sä harrastat bullet journalin tekoa, miltä sun helmikuu näyttää tänä vuonna? Kivaa ja energistä loppuviikkoa!

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM