Kosmetiikka

Rimmel Lasting Finish 24 h -meikkivoide

Viimeksi, kun mun meikkivoide alkoi olla lopussa ja oli aika ostaa uusi, hain ensin netistä vähän vinkkejä. Halusin vaihtaa merkkiä, sillä aiempi kokeilu ei ollut ollut niin kovin onnistunut… Kyseessä oli Maybellinen Dream Velvet Soft-Matte Foundation, jonka ostin lähinnä peittävyyden toivossa (moni varmaan muistaa tämän edeltäjän, jokaisen yläasteikäisen tytön luottotuotteen, Maybellinen Dream Matte Moussen), mutta tuote oli mulle vaaleimmassakin sävyssä aivan liian tumma. Lisäksi se oli ihan superpaksua, vaikea levittää tasaisesti, toi kuivat kohdat esiin erittäin hyvin, ja pysyi vähän huonosti.

Mutta ei siitä sen enempää, tällä kertaa haluan kertoa hyvistä kokemuksista. Etsin tosiaankin taas suht peittävää ja kestävää meikkivoidetta ongelmaiholleni, ja huomasin että Rimmelin Lasting Finish oli kehuttu tuote monessa blogissa. Tästä on olemassa myös valkokorkkinen Nude-versio, jota monet hehkuttivat, mutta mulle ei pitkän googlettelunkaan jälkeen aivan auennut, mikä näiden tuotteiden varsinainen ero on. Päädyin kuitenkin ostamaan tämän punakorkkisen, sillä toisesta ei löytynyt testeriä lainkaan.

Ensimmäinen ajatus meikkivoiteesta oli, että siinä on todella voimakas tuoksu. En ole ihan täysin tottunut siihen vieläkään, mutta ei se häiritse mua enää niin paljoa. Hetken aikaa levityksen jälkeen se haisee varsin selvästi nokassa, mutta sitä kestää onneksi vain hetki. Toinen huomio oli, että voide on todella nestemäistä. Mulla on tapana pumpata tuotetta kämmenselälle tarvittava määrä ennen levitystä, ja tämä lähtee valumaan tosi herkästi jos kättä kallistaa vähänkin. Ajattelin, että sinne meni rahat hukkaan, ei tämä mitenkään voi tuoda mulle sitä peittävyyttä jota kaipaan.

Rimmel Lasting Finish 25h meikkivoide

Ensimmäiset päivät uuden meikkivoiteen kanssa olivatkin pieni pettymys. Paksumpaan tuotteeseen tottuneena tuntui, että tätä ei jää naamaan yhtään, vaikka kuinka kerrostaisi. En tiedä mikä sen jälkeen muuttui, ehkä totuin vain tuotteeseen, mutta yhtenä päivänä sitten opin käyttämään sitä oikeanlaisesti ja enää en vaihtaisi pois. Tämä peittää todella hyvin, kunhan jaksaa levittää sen huolella.

Vaikka tuote tuntuu vielä märkänä vähän jopa kiristävältä kasvoilla, kuivuttuaan sitä ei huomaa enää lainkaan. Kasvot jäävät kuulaan ja tasaisen näköisiksi, ja näyttävät siltä todellakin iltaan asti. Yksikään tähän mennessä testaamani meikkivoide ei ole kestänyt näin hyvin pitkin päivää, ja tehän tiedätte, että mä olen kokeillut aika monia. Lisäksi vaalein sävy 091 Light Ivory on ihonsävylleni aivan täydellinen.

Plussat

  • kestävyys
  • todella vaaleita sävyjä tarjolla
  • peittävyys (kerrostettaessa)
  • saa ihon näyttämään kuulaalta
  • vaikuttaa riittoisalta
  • suojakerroin
  • edullinen hinta

Miinukset

  • voimakas tuoksu
  • hyvin nestemäinen (tämä voi olla hyväkin juttu, itse koin sen ainakin alkuun hankalana)
  • tuntuu aluksi kasvoilla ikävältä

Vieläkään ei löytynyt sitä täydellistä meikkivoidetta, mutta on tämä nyt huima parannus edelliseen. Rimmelin tuotteista en yleensä innostu kauheasti, joten siihenkin nähden ihan hyvä löytö. Itse asiassa tämähän oli jo toinen nappilöytö Rimmeliltä (muistatteko oikeasti peittävän peitevoiteen?). Onko Rimmel petrannut, vai oonko ostanut vain aiemmin “vääriä” tuotteita?

Osaako muuten joku viisaampi siellä lukijoissa kertoa, mitä eroa on meikkivoiteessa on puna- ja valkokorkkisella versiolla?

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

NYX Tame & Frame kulmaväri sekä Concealer Jar

Mun alkuviikko on ollut kuulkaas aikamoinen. Ystävän polttarit ja häät lähestyvät, ja niiden valmisteluihin menee aikaa sekä todella paljon ajatustyötä. Olin tilannut itselleni häihin mekon, mutta se ei ollutkaan sopiva. Nyt tilasin uuden, joten kaikki sormet ja varpaat ristiin, että se istuu mulle paremmin – häihin on nimittäin enää 2,5 viikkoa aikaa.

Lisäksi tässä on ollut paljon kaikkea, perheen pienimmän koulun aloitus, riitaa perhepiirissä, valtava tappelu Netflixin kanssa (juu kyllä… Netflix lakkasi toimimasta, enkä voi elää ilman 24/7 pyörivää sarjaa, joten tällä hetkellä mulla on käytössä HBO Nordic…) ja mm. pitkiä lenkkejä iltamyöhään.

Nyt on kuitenkin aika palata viimeisen kerran Cocopandan tilaukseen, ja esitellä vielä kaksi NYXin tuotetta. Ne ovat Tame & Frame Brow Pomade luonnollisestikin sävyssä Blonde, sekä Concealer Jar sävyssä Fair. Olikohan se nyt kaikkein vaalein vai siitä seuraava. Kuitenkin vaalein, joka oli saatavilla. Olisin itse asiassa halunnut testata tätä sävyssä Orange, jonka pitäisi tasapainottaa tummia silmänalusia erityisen hyvin, mutta sitä ei ollut jäljellä verkkokaupassa. Kerronpa ensin lyhyesti tuosta peitevoiteesta.

Concealer Jar ei ole mikään sykähdyttävin tuote, eikä vedä peittävyydessä vertoja Rimmelin vastaavalle tuotteelle. Tykkään kuitenkin tämän sävystä, joka sulautuu tosi kivasti omaan ihonväriini. Lisäksi tämä on ihan unelmanpehmeää, levittyy sormilla tai siveltimellä todella nätisti, ja tuntuu kasvoilla samettiselta. Sanotaanko, että jollekin, jolla on vain vähän peitettävää – sen verran, että nestemäinen meikkivoide ei ihan riitä, mutta paksut tökötit ovat liikaa – tämä olisi varmaan aika unelmatuote.

Kulmaväri (vaha, geeli, miksikä näitä oikein pitäisi sanoa?) taas yllätti mut erittäin positiivisesti. Tästä tuli uusi suosikkini Highlight & Contour -paletin jälkeen. Kuten tuo peitevoide, tämäkin levittyy varsin samettisen pehmeästi kulmiin. Tätä on helppo kerrostaa, joten lopputuloksesta saa helposti niin vaalean tai tumman kuin itse haluaa. Toki kulmakynään tottuneena tämän käyttö tuntui alkuun vähän oudolta, mutta oikeanlaisella siveltimellä (esim. tämä) se onnistuu yllättävänkin helposti.

Tällä on mun mielestä paljon helpompi luoda se oikeanlainen muoto kulmakarvaan, kuin kynällä. Ja parastahan on tietysti tämän sävy. Mulla on todella vaaleat kulmat luonnostaan – kuten kuvasta näkyy, lähes olemattomat. En oo kuitenkaan aiemmin onnistunut löytämään hyvää blondeille tarkoitettua kulmaväriä. Kynä, jota olen käyttänyt jo pitkään, on We Care Iconin sävyssä 03 Blonde, mutta se on aivan liian punaruskea omaan makuuni. Tämä NYXin tuote on sellainen jännä harmaanruskea. Ihana!

Pahoittelen tätä kuvanlaatua… Lainakamerasta loppui akku juuri kun olin kuvaamassa näitä viimeisiä meikkikuvia, joten puhelinlaadulla mennään tällä kertaa. Mietin, julkaisenko näitä naamakuvia ollenkaan, mutta näkyy tuossa nyt ainakin tuotteen sävy jotenkuten. Ja mun olemattomat kulmakarvat ilman meikkiä 😀

Ps. Joku tarkkasilmäinen varmasti huomasi, että tilaukseen kuului vielä NYXin vedenkestävä Doll Eyes -ripsiväri. En kuitenkaan viitsinyt tehdä siitä erillistä postausta, sillä mulla ei ole siitä oikeastaan mitään sanottavaa. Jos jotain kiinnostaa, ripsari on ihan perushyvä – helppokäyttöinen, levittyy kivasti, kevyt ja kapea hylsy – mutta melko mitäänsanomaton. Väriä tulee kerralla todella vähän, eli sitä saa todellakin kerrostaa, jos haluaa ripsien näkyvän jonnekin. Volyymia sen ei ainakaan voi sanoa tuovan, ehkä hieman pituutta. Lisäksi vedenpitävyys on kyllä aivan puppua. Oon kuitenkin käyttänyt sitä kakkosripsivärinä alaripsiin – ne se erottelee ihan hyvin. Ehkä aloittelevalle meikkaajalle hyvä tuote, sillä ei ainakaan saa sotkettua helposti.

Nyt on käyty läpi koko meikkitilaus: muut osat löytyvät täältä ja täältä. Palataan pian taas!

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

NYX Soft Matte Lip Cream

*Postaus sisältää mainoslinkkejä

NYX Soft Matte Lip Cream Transylvania

NYXin huulituotteista on ollut paljon puhetta somessa – esimerkkinä nyt ainakin Uino. Hankin itsekin testiin tämän Soft Matte Lip Creamin nähdäkseni, mistä kaikki meuhkaavat. Mulle on nyt kehittynyt jonkinlainen viha-rakkaussuhde tätä huulituotetta kohtaan. Tämä ei ole huulipuna eikä huulikiilto vaan jonkinlainen huulivoide, enkä ole varma miten tähän suhtautuisi.

Syksyn lähestyessä mulle tulee aina erityisen kova kaipuu tummiin sävyihin – ihan kuin en verhoaisi itseäni niihin muutenkin koko ajan – joten valitsin Lip Creamin sävyksi tummanpuhuvan Transylvanian. Kuvat kertovat aika hyvin sävystä: se näyttää todella tummalta levitettäessä ja myös huulilla ennen kuivumista. Kuivuttuaan mattapintaiseksi sävy muuttuu aika paljon, siitä tulee harmaampi ja paljon vaaleampi. Tavallaan kuitenkin tykkään tämän sävystä. Kuivumista tosin saa odotella aika pitkään.

NYX Soft Matte Lip Cream

Toinen miinus tämän huulituotteen kanssa on, että ainakaan tämä tummempi sävy ei näytä huulilla kauniilta montaa tuntia. Oon käyttänyt tätä nyt pari kertaa koko päivän ajan, ja jossain vaiheessa alkaa aina ahdistaa, kun väri lähinnä paakkuuntuu huulten reunoihin ja lähtee keskeltä. Vaikka huulet värittäisi ensin kokonaan huultenrajauskynällä, kuten oon tehnyt, ei se auta pysyvyydessä juurikaan.

Jos tuotetta lähtee lisäämään kesken päivän, saa aikaiseksi tahmean sotkun. Tämä ei sinänsä ensimmäisen laittokerran jälkeen jätä tahmeaa tunnetta (kunhan on kuivunut kokonaan) vaan enemmänkin todella kuivan tunteen, mutta tätä on lähes mahdotonta lisätä päivän mittaan saamatta aikaan vain entistä rumempaa lopputulosta.

NYX Soft Matte Lip Cream huulilla

Yhteenveto: enemmän miinuksia kuin plussia


Kaiken kaikkiaan sanoisin, että ei mikään huippuhyvä tuote (ainakaan tässä sävyssä, en osaa sanoa vaaleammista) enkä todennäköisesti hanki tätä enää uudelleen. Tykkään sävystä, jollaista multa ei oikeastaan löytynyt aiemmin, mutta kuiva tunne huulilla ja uudelleen lisäämisen vaikeus ovat kyllä iso miinus. Joka tapauksessa, jos haluat testata tuotteen itse, *Cocopandalla on nyt kaikki Lip Creamit tarjouksessa vain 6,60 e. Ei se ainakaan valtavaa lovea tee lompakkoon, vaikka et tykästyisikään täysillä.

Ootko sä tutustunut NYXin Soft Matte Lip Cream -huulituotteisiin? Mitä sävyä suosittelisit kokeilemaan seuraavaksi?

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

NYX Highlight & Contour Pro Palette

Se loma oli sitten siinä. En oo vuosiin lomaillut näin antaumuksella, ja arkeen paluu tuntuikin nyt jotenkin erityisen vaikealta. Lisästressiä aiheuttaa tietysti se, että nyt on meneillään niin paljon kaikkea – niin koulun kuin vapaa-ajankin suhteen. Joka paikkaan pitäisi revetä, eikä terveyspuoli ole vieläkään tasapainossa. Loman aikana sain paljon aikaiseksi blogin suhteen, mutta tämä syksy tulee tekemään muutoksen siihen. Pyydänkin teiltä nyt kärsivällisyyttä ja jaksamista. Panostan blogiin niin paljon kuin pystyn kaiken muun ohella, mutta varmasti tulee aikoja jolloin en vain ehdi postaamaan.

Hyviäkin uutisia mulla on! Nyt pääsen vihdoin esittelemään teille Cocopandan tilauksen sisältöä. Tässä kaksi ensimmäistä asiaa, joita taisin odottaa eniten koko tilauksessa: NYX Highlight & Contour Pro Palette, sekä Makeup Revolutionin Baked Highlighter sävyssä Golden Lights. Ensimmäistä oon halunnut jo alkuvuodesta lähtien, mutta jälkimmäinen oli heräteostos edullisen hintansa vuoksi. Kumpaankin oon kuitenkin ollut enemmän kuin tyytyväinen!

Rakastan erityisesti molempien kauniin yksinkertaisia pakkauksia sekä helppokäyttöisyyttä. Listasin kuvaan Nyxin paletin sävyt, joista mulla on eniten käytössä vaalein/viilein ruskea Sculpt, sekä helmiäisvaalea, lähes valkoinen Ice Queen. Silmien alle taas käytän väriä tasoittamaan banaaninsävyistä Creamia. Kaikille sävyille olen kuitenkin löytänyt käyttöä joko sekoittaen niitä muiden kanssa tai esim. luomivärinä, joten siinäkään mielessä hukkaan ne eivät missään nimessä mene. Hintaa tällä paletilla oli tarjoukessa vain 20,80 e. Ei lainkaan huono hinta kahdeksalle erittäin käyttökelpoiselle sävylle. Värinapithan ovat myös irroitettavia, joten sävyjä saa yksitellenkin jos jotkin värit loppuvat kesken.

En jaksa/ehdi käyttää korostus- ja varjostusvärejä päivittäin, vaan panostan enemmänkin juhlatilaisuuksiin, tai muihin hetkiin jolloin on oikeasti aikaa meikata. Jos haluan meikistä todella näyttävän, sipaisen tuota Makeup Revolutionin highlighteria poskille. Tätä tuotetta on kai kaiken kaikkiaan kolmea eri sävyä, ja tämä Golden Lights on vähän kellertävä. Se tuo kauniin hehkun, joka näkyy valoa vasten upeasti.

Pigmenttiä ainakin noissa Nyxin tummissa sävyissä on niin reilusti, että väriä saa häivyttää ihan kunnolla. Mulla on kotona meikatessa niin huono valo, että joskus huomaan ulos lähtiessä, että poskissa voisi olla vähän vähemmänkin sitä tummaa väriä. Ainakin tällaisen kalkkilaivan kapteenin kohdalla siis tärkeintä on se häivyttäminen, häivyttäminen ja häivyttäminen. Esim. paljon puhutusta Anastasian vastaavasta paletista mulla ei ole kokemusta, joten en pysty vertailemaan, mutta kyllä tässä paletissa mielestäni tähän hintaan on erittäin hyvin hinta-laatusuhde kohdillaan. Makeup Revolutionin korostuspuuterille jäi hintaa 4,35 euroa, joten miksei sitäkin ostaisi ainakin testattavaksi – niinhän itsekin tein.

Nämä Cocopandan ostokset ainakin olivat mieluisia, muiden kohtalosta enemmän seuraavalla kerralla. Onko sulla jonkin merkin varjostus- ja korostuspaletti? Oletko tykännyt? Saa kommentoida!

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Ensimmäinen meikkitilaus Cocopandalta

Ensimmäinen meikkitilaus Cocopandalta

Monelle on varmasti ihan tavallista ostaa useampia meikkituotteita kerralla. Itse oon tottunut olemaan meikkien suhteen säästeliäs, ja ostankin uudet meikit yleensä vasta ihan todelliseen tarpeeseen. Joskus tietysti tulee vastaan joitain hyviä tarjouksia, jolloin on pakko toimia. Niin kävi, kun vietin yksi yö aikaa selaillen Cocopandan sivuja. Oon halunnut kokeilla Nyxin tuotteita jo pitkään, ja nyt kun Cocopandalla sattui olemaan aika tuntuvia alennuksia monissakin tuotteissa, en voinut enää vastustaa kiusausta.

Kuten kuvasta näkyy, tilasin kokeiluun muutaman erilaisen Nyxin tuotteen huulille, ripsille, kulmille ja kasvoille ja eksyipä joukkoon yksi edullinen Makeup Revolutionin tuotekin. Kaikkia olen jo hypistellyt moneen kertaan ja testaillut rauhassa. Teen näistä erillisiä postauksia, että pääsen kertomaan tarkemmin jokaisen ominaisuuksista. Osa meikeistä oli aika peruskauraa – ei siis missään nimessä huonoja, mutta ei nyt parhaita mahdollisiakaan – mutta osaan tykästyin ihan tosissani.

Meikkitilaus Cocopandalta

Tämä oli mun ensimmäinen tilaus Cocopandalle, mutta voin sanoa varmaksi, että viimeiseksi se ei jää. Heillä on valtava valikoima eri merkkien tuotteita edullisin hinnoin. Tilaisin vaikka koko verkkokaupan tyhjäksi, jos voisin. Koko tämä paketti maksoi alle 50 euroa, ja sain vielä valita tilaajalahjaksi tuon kätevän Shelas-meikkitelineen. Sille jäi hintaa vain vaivaiset 5 euroa. Lisäksi tilaaminen oli helppoa, eikä tilaukseen tullut erillisiä toimitus- tai laskutuskuluja. Paketti oli noudettavissa pakettiautomaatista muutaman päivän kuluttua.

En voi tarpeeksi korostaa, miten tyytyväinen olen tähän nettikauppaan. Tämä ei sitten tosiaankaan ollut mikään maksettu mainos, vaan ihan aitoja kehuja kyseistä paikkaa kohtaan. Suosittelen! Jos haluat tietää, mitkä näistä tuotteista saavat multa ehdottomasti plussaa, pysy kuulolla blogin Facebookissa tai Instagramissa, joihin päivitän viikoittain tai jopa päivittäin arkijuttuja ja erilaisia suosituksia.

Ootko sä tilannut Cocopandalta koskaan? Kivaa lauantaita!

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM