Kaupallinen yhteistyö ärsyttää – miksi bloggaajan työtä on lupa arvostella?

Mä oon siitä onnekas, että koko 10-vuotisen blogitaipaleeni aikana oon saanut todella vähän negatiivista palautetta. Varmasti osaltaan siksi, että oon luonteeltani hyvin sovinnainen enkä useinkaan esitä kovin kärkkäitä mielipiteitä. Ei parasta bloggaaja-materiaalia siis…

No, joka tapauksessa, yhtenä iltana huomasin tuttavani lopettaneen seuraamiseni Instagramissa. Olin suunnitellut tämän postauksen jo ennen sitä, mutta koska tarina sopii aiheeseen kuin nenä päähän, kerron sen tähän alkuun.

Sen jälkeen, kun aloin tekemään somea tavoitteellisemmin, oon huomannut että seuraajistani katoaa yksi kerrallaan tuttuja ihmisiä. Asia on mulle ihan ok, vaikka rehellisesti sanottuna aina joskus se harmittaa. Jokainen somen parissa toimiva bloggaaja, vaikuttaja ja yrittäjä tietää, kuinka tärkeä se yksikin seuraaja, tykkäys, kommentti tai julkaisun jako voi olla.

En ole kuitenkaan koskaan vaatinut sitä tutuiltani enkä ole halunnut painostaa ketään seuraamaan, ellei mun jutut aidosti kiinnosta. Tällä kertaa halusin ottaa asian mielenkiinnosta puheeksi tuttavani kanssa, joten heitin puolivitsillä aloituksen, miten moni tuttu on lakannut seuraamasta mua viime vuosina. Kuvittelin, että saataisiin aiheesta kevyt keskustelu aikaan.

Kaupallinen yhteistyö ärsyttää

Nollakontenttia ja pelkkää mainostusta

Hyvin nopeasti keskustelu ajautui negatiiviseen suuntaan ja huomasin, miten mua alkoi ärsyttää koko ajan enemmän. Ei se, että tuttavani oli lopettanut mun seuraamisen, vaan se millaisella asenteella hän suhtautui mun sisältöihin ja tekemääni työhön. Keskustelussa kävi ilmi mm. se että teen hänen mielestään “nollakontenttia”, joka on pelkkää mainostusta.

Hetken aikaa yritin turhaan selittää, että vaikka teen kaupallisia yhteistöitä, teen kaiken sisällön aidolla kiinnostuksella ja rehellisesti omilla mielipiteilläni. Että mun somen teema on hyvinvointi ja kosmetiikka ja teen niihin (mielestäni) liittyvää sisältöä, saan siitä korvauksen tai en. Kysyin, onko hän huomannut, että viimeisen puolen vuoden aikana oon jakanut hyvinkin henkilökohtaisia asioita somessani ja että vain pieni osa sisällöstä on oikeastaan ollut kaupallista. En saanut vastausta.

Lopulta päätin, että keskustelua on turha jatkaa, koska toisella on oma mielipiteensä eikä hän aio tulla asiassa piiruakaan vastaan. En tarvitse elämääni noin negatiivista asennetta, kun teen kovasti töitä menestyksen eteen. Mua jäi kuitenkin mietityttämään asia moneksi päiväksi ja näin tässä tuttavani käytöksessä saman ilmiön, jota somessa näkee vieläkin yllättävän paljon. Kun julkaisu on toteutettu yhteistyönä jonkun yrityksen kanssa, monen ihmisen silmissä se on heti no-no. “Bloggaajat haluaa vaan ilmaista tavaraa.”

Suomen lainsäädäntö määrää, että kaikki kaupallisessa tarkoituksessa tehdyt julkaisut täytyy merkitä selkeästi, ettei piilomainontaa synny. Se on hyvä asia ja noudatan tietenkin tätä, mutta näen siinä myös haittapuolen. Toiset ihmiset merkinnän “kaupallinen yhteistyö” tai “mainos” nähtyään ärsyyntyvät suunnattomasti ja skippaavat koko julkaisun, vaikka se olisi täynnä aitoa, kiinnostavaa ja järkevää asiaa. Jotkut saattavat jopa ilmiantaa julkaisuja tai tehdä jotain muuta bloggaajalle (tai yhteistyökumppanille) haitallista.

Miksi bloggaajan työtä on lupa arvostella?

Miksi bloggaajan työtä saa arvostella?

Sain joku aika sitten mahdollisuuden kirjoittaa omia ajatuksiani ja kokemuksiani blogiyhteistöistä Zonerin artikkeliin. Olen tehnyt erikokoisia yhteistöitä vuosien varrella, joten kokemusta on ehtinyt kertyä jonkin verran. Artikkeli sai hyvin keskustelua aikaan ja blogien kaupallisuus nostaa ihmisillä yleensäkin paljon tunteita pintaan. Nyt munkin on pistettävä lusikkani soppaan.

Usein bloggaajia arvostellessa unohdetaan se, että me ei olla noustu tyhjästä tähän pisteeseen. Mä oon tehnyt vuosia töitä blogin eteen, treenannut kirjoittamista ja kuvien ottamista, opiskellut somekanavien tavoitteellista käyttöä, opetellut luomaan kiinnostavaa tai myyvää sisältöä ja vakiinnuttanut seuraajakuntaa, ennen ensimmäisenkään kaupallisen yhteistyön saamista. Lisäksi panostan jokaiseen yhteistyöhön kaiken osaamiseni, luodakseni hyödyllistä ja laadukasta sisältöä.

Mua ei häiritse hyvin ja ajatuksella tehty kaupallinen sisältö, enkä jätä kiinnostavia blogeja seuraamatta, jos niissä esiintyy kaupallisuutta. Saan itsekin osan tuloistani blogin kautta, eli toisin sanoen teen tätä työkseni. Bloggaaminen on mulle yksi työn muoto. Miksi bloggaajan työtä saa arvostella? Emmekö me saa olla ylpeitä oppimistamme taidoista ja saavuttamistamme asioista? Mulle ei tulisi koskaan mieleenkään arvostella toisen ihmisen työtä tai saavutuksia.

Hyvänä esimerkkinä bloggaajien ja somevaikuttajien tekemästä työstä toimii viime viikkojen korona-tilanne. Moni vaikuttaja, mukaan lukien minä ja yhteisömme Päijät-blogit on ottanut asiakseen tukea suomalaisia pienyrittäjiä vaikean tilanteen keskellä. Me tuodaan laajempaan tietoisuuteen upeita yrityksiä, jotka eivät muuten saisi ansaitsemaansa näkyvyyttä. Vain murto-osassa näistä tapauksista me saadaan vastineeksi mitään konkreettista, mutta teemme sen mielellämme yhteisen hyvän eteen.

Kaupallinen yhteistyö - bloggaajan työ

Kaupallinen yhteistyö hyödyttää myös lukijaa

Kun yhtenä perjantai-päivänä meikkasin Weekend Festival -yhteistyötä varten, tulin ajatelleeksi, että onneksi pääsin tekemään tämän yhteistyön. Ei siksi, että pääsen sen kautta festareille (vaikka tottakai sekin on huikeeta), vaan siksi, etten olisi oma-aloitteisesti tajunnut tehdä sellaista meikkiä ja esitellä sitä seuraajilleni. Taas yksi meikkauskokeilu olisi siis jäänyt tekemättä.

Sinä blogien lukija tai somevaikuttajien seuraaja, oletko koskaan ajatellut, että se on osaksi yhteistöiden ansiota, että vaikuttaja pystyy tekemään niin laadukasta tai monipuolista sisältöä? Jokainen ammattimainen vaikuttaja tekee sellaista sisältöä, josta tietää seuraajiensa nauttivan ja yhteistyökumppaniensa saavan hyötyä. Lisäksi arvonnat, alekoodit yms. mahdollistuvat yleensä aina juuri kaupallisuuden avulla.

Paikallisen blogiyhteisön ylläpitäjänä voin ihan rehellisesti sanoa, että olen löytänyt upeita yrityksiä ja tapahtumia Päijät-Hämeen alueelta juuri yhteisömme ansiosta. Ja tiedän että moni muukin on. Asioilla on monta puolta, eikä blogien kaupallistumista kannata koskaan ajatella vain bloggaajien keinona hyötyä tai saada ilmaista tavaraa.


Sun ei tarvitse tykätä bloggaajasta tai seurata häntä, jos et ole aidosti kiinnostunut sisällöstä, mutta kunnioita häntä ja hänen tekemäänsä työtä ihan kuin ketä tahansa muutakin – oli hän sitten tuttu tai tuntematon sinulle.

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

22 ajatusta aiheesta “Kaupallinen yhteistyö ärsyttää – miksi bloggaajan työtä on lupa arvostella?”

  1. Tuo on aika yleinen kuvitelma, että bloggaajat haluaa ilmaista tavaraa ja ilmaisia asioita. Ja saavat klikkauksista ison tukun rahaa, ei haluta tukea ryöstöä. Tätä on monissa ryhmissä saanut kuulla. En tiedä miestä ihmeestä nämä juontaa juurensa, tällaiset höpöhöpöt.

  2. Olipa hyvä postaus, ihana kun otit asian esille! Mie olen kans huomannut samaa ilmiötä Instagramissa ja Facebookissa, mut toisaalta sit löytyy huippuja tyyppejä, jotka kommentoivat ja jakavat miun somejuttuja eteenpäin omille tuttavilleen. 🙂 Vuosien mittaan on tullut myös huomattua, miten paljon eri tavalla nykyään suhtaudutaan yhteistöihin yritysten osalta, eikä enää vaadita tai oleteta että tätä somea työkseen tekevä tekisi ilmaiseksi isoja kamppiksia. Miulta moni on myös kysynyt sitä, että kirjoitanko kaikista saamistani tuotteista ja olen kyllä ihan suoraan sanonut, että en todellakaan. Voin ottaa pr-näytteenä tuotteita testattavaksi, mutta päätän itse sen, tuonko sitä somessa esille tai jos tuote ei ole sitä mitä pitäisi, niin annan sen eteenpäin. Näistä pitäisi kyllä puhua enemmän, monilla ei ole samalla tavalla käsitystä mitä blogien taustalla tapahtuu ja näin. 🙂

    1. Kiitos Milla, tosi kivasti sanottu! Ihana että sulta löytyy myös niitä tyyppejä, jotka jakaa mielellään juttujasi. Ja se on kyllä totta, että yritykset on tulleet tosi paljon tietoisemmiksi vaikuttajamarkkinoinnin suhteen. Se on mahtavaa. Vielä kun saataisiin levitettyä tätä sanomaa että me bloggaajat tehdään ihan hurjasti töitä, eikä se kyllä pitäisi olla keneltäkään pois, jos saadaan yhteistöitä – päinvastoin siitä hyötyy moni.

      PS. Sulla on tosi inspiroiva blogi ja sun pukeutumistyyli – wau! Sait uuden seuraajan Instassa 🙂

  3. Hyvä Johanna – hieno kirjoitus! Olen itse ollut myös onnekas ettei negatiivisia tai todella loukkaavia kommentteja ole tullut. Vastuullinen bloggaaja merkitsee aina yhteistyöt ja lukija voi heti postauksen avatessaan päättää haluaako lukea sen vai ei. Blogien seuraaminen ja postausten lukeminen on vapaaehtoista eli jos asia/aihe/blogi ei kiinnosta minusta asian voi jättää sikseen sekä myös kommentoinnin. Itse valitsen yhteistyöt todella tarkkaan ja minun täytyy 110% seisoo tuotteen/palvelun takana, että voin kirjoittaa tai suositella sitä.

    1. Kiitos paljon! Olen ihan samaa mieltä tuosta, että koska ketään ei pakoteta blogeja/postauksia lukemaan, asia pitäisi voida ihan hyvin vain ohittaa, jos ei kiinnosta. Antaa kaikkien bloggaajien tehdä sitä omaa juttuaan, kunhan siitä ei ole haittaa kenellekään.

  4. Mahtava kirjoitus ja niin totta. Mä olen välillä ollut ihan suu auki, että kuinka moni tuttu on lopettanut seuraamisen tai poistanut mut Facebookissa blogin takia. Blogi on mun harrastus ja keino ilmaista omaa taiteellisuuttani ja luovuuttani reseptien, askartelun yms. muodossa.

    Moni lukija on kiitellyt resepteistä ja vinkeistä. Ja koen itse siitä hyvää mieltä, että joku on löytänyt kauttani uuden suosikkiruoan tai muita vinkkejä. Jos saan joskus ruokatarvikkeita ilmaiseksi postauksen tekoon tai rahallisen korvauksen postauksesta, niin ei sen pitäisi olla keneltäkään pois. Kauniit kuvat, reseptit ja tekstit eivät synnyt tuosta vain, niihin menee aikaa, vaivaa ja rahaa.

    Minulla on mahtavia seuraajia, mutta olisi kiva jos omat tuttavat voisivat tukea, tykätä, kommentoida eikä ignoorata. Kai se on sitten se suomalaisen perus synti: kateus.

    1. Kiitos paljon! Kurja kuulla, että sulla on tapahtunut tätä samaa. Oon myös miettinyt, mistä siinä oikein on kyse, että tutut lakkaa seuraamasta. Varmasti kateus on isossa osassa, joillain ehkä aito kiinnostuksen puute.. On se joka tapauksessa harmi, jos ei lähipiiristä löydy kauheasti tukea tähän rakkaaseen “lajiin”. Upeat seuraajat on kyllä ihan parasta tässä hommassa, sieltä onneksi saa kannustusta, samoin blogikollegoilta! 🙂

  5. Voin allekirjottaa joka sanan. Välillä sitä ihmettelee miten vieläkin jotkut karttaa sanaa mainos tai kaupallinen yhteistyö. Toki sitten seuraavat myös ilolla heitä, jotka ei esim. saatuja tuotteita tai kaupallisuutta merkitse, koska eivät tiedosta noiden tekevän mainospuuhia. Toki kärjistettyä, löytyy ihmisiä suuntaan ja toiseen. Kaipaisin vain enemmän sitä, että näin yli 10v jälkeen mitä blogit on olleet Suomessakin olemassa, ei enää olisi tälläistä asennetta kaupallisuutta kohtaan.

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    1. No siis niinpä! Luulisi että nyt oltaisiin jo siinä pisteessä, ettei tätä asiaa tarvitsisi jatkuvasti selitellä/puolustella, mutta ei.. Toivotaan, että tässäkin asiassa tapahtuu kehitystä lähiaikoina. Ainakin keskustelu aiheesta on aina tervetullutta ja toivottavasti herättelee edes paria ihmistä 🙂

  6. Ai että, sä kirjoitat asiaa! Toisen ihmisen työtä ei oo mitään oikeutta arvostella. Ei ikinä. Vaikka bloggaajan työ on vähän erilaista moneen muuhun verrattuna, me tehdään paljon ”näkymätöntä” työtä mistä ei saada ees korvausta. Mahtava teksti, jatka samaan malliin Johanna!

    1. Kiitos paljon sanoistasi, Anu! 🙂 Ihana kuulla että olet samaa mieltä, missään nimessä kenenkään ei pitäisi vähätellä bloggaajien tekemää työtä – tai minkään muunkaan ammattiryhmän!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *