Inhimillisyys, älä katoa

Tänään mulla on pieni pyyntö yhteiskunnalle, meille jokaiselle ja just sulle ruudun sillä puolen. Voitaisiinko pysähtyä hetkeksi ja keskittyä miettimään, mikä tässä maailmassa on oikeasti tärkeintä ja mikä ihan toisarvoista? Muistellaan, mitä on inhimillisyys ja miten tärkeä asia se on.

Peruutetaan ensin vähän taaksepäin, niin ymmärrät ehkä paremmin tätä pyyntöäni. Mulle sattui viime viikolla mitä kummallisin tilanne. Päädyin aivan ihmeelliseen keskusteluun ihmisen kanssa, jonka kuvittelin tuntevani jo melko hyvin. Kävi ilmi, että en todellakaan tuntenut.

Kirsikankukka

”Hän kysyi vakavalla naamalla, miksi mun pitää huolehtia perheestäni, enkö voi vain elää omaa elämääni välittämättä heistä? Sen jälkeen hän totesi, että meidän ei kannata jatkaa yhteydenpitoa tämän jälkeen.”

Tutustuin tähän ihmiseen reilu vuosi sitten ja olimme viettäneet aikaa yhdessä aika paljon. Viime viikolla halusin kertoa tälle ihmiselle vähän syvällisemmin elämäntilanteestani. Kerroin siitä, kuinka lähipiirissäni räyhää paha alkoholismi ja viimeisen vuoden aikana myös muistisairas isoäitini on mennyt huomattavasti huonompaan kuntoon, mikä vaatii paljon huomiota meiltä omaisilta. En kertonut näistä asioista saadakseni huomiota tai sääliä, vaan halusin selittää, miksi oma vapaa-aikani kuluu tällä hetkellä pitkälti perheen ja näiden asioiden parissa. Hän kysyi vakavalla naamalla, miksi mun pitää huolehtia perheestäni, enkö voi vain elää omaa elämääni välittämättä heistä? Sen jälkeen hän totesi, että meidän ei kannata jatkaa yhteydenpitoa tämän jälkeen. Hän ei halunnut sekaantua mihinkään niin monimutkaiseen.

Siinä vaiheessa mulla loksahti leuka, enkä osannut vastata oikein mitään. Tätä keskustelua mä olen nyt pyöritellyt päässäni jo yli viikon ajan. Sen ymmärrän, ettei rankka elämäntilanne ole ikinä mikään ihanne, eikä ulkopuolinen halua sotkeutua siihen. En myöskään ajattele, että se olisi millään lailla ulkopuolisen velvollisuus. Mutta se ajatus, mikä mun maailmankuvaan ei mahdu, on ettei omasta perheestä pidettäisi huolta tilanteessa kuin tilanteessa. Ymmärrän, että on monenlaisia perhesuhteita, mutta meidän perheessä kyllä huolehditaan toisista – ihan aina. Tottakai, kun vaikea tilanne jatkuu pidempään, on jossain välissä pakko huolehtia myös itsestään, se on selvä.

Kirsikankukkapuu

Oma ja muiden hyvinvointi tasapainossa

Oon kertonut ennenkin sairastavani keskivaikeaa masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä. Niihin ajoivat mm. perfektionisti-luonne, muiden tarpeiden asettaminen omien edelle sekä monet, monet muut asiat, joita en avaa tässä sen enempää. Sairastumisen jälkeen oivalsin, että mun on alettava pitää huolta myös itsestäni. Jonkun aikaa menikin oman itseni etsimiseen, omien rajojen löytämiseen ja ylipäänsä elämänilon takaisin saamiseen.

En missään nimessä kannusta unohtamaan itsestään huolehtimista, päinvastoin, se on musta äärimmäisen tärkeää. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että ei ole välttämätöntä valita itsensä ja muiden välillä. Kun itse voi hyvin, panostaa niihin asioihin, joista nauttii ja ottaa sopivassa suhteessa aikaa itselleen, jaksaa paremmin sen ulkoisen painolastin. Kaikkea ei tarvitse ottaa omille harteille, mutta selän kääntäminenkään on harvoin ratkaisu.

Inhimillisyys, älä katoa

Mitä inhimillisyys pohjimmiltaan on?

Inhimillisyys. Se ei oikeasti ole kovin vaikeaa. Sopiva määrä itsekkyyttä ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Itsestään saa ja pitää välittää. Samalla kuitenkin täytyy muistaa muiden huomioiminen, kunnioitus ja ylipäänsä ympärillä olevien ihmisten arvostaminen. On aina hyvä pitää mielessä, että meillä kaikilla on erilaisia taustoja ja elämäntilanteita. Osasta tiedämme, osasta emme. Kenenkään tarina ei silti ole toista huonompi.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Koetko, että esimerkiksi muistisairas vanhus voidaan jättää täysin oman onnensa nojaan, jotta oman elämän eläminen olisi helpompaa? Teetkö kaikkesi perheen eteen? Muistatko huolehtia omasta jaksamisestasi? Kerro kommenttiboksissa!

PS. Pääsin vihdoin kuvaamaan upeita kirsikankukkia, joten en malttanut olla täyttämättä tätä postausta näillä vaaleanpunaisilla ihanuuksilla. Aurinkoista viikonvaihdetta!

SEURAA P.S. NEVER STOP SMILING MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

11 ajatusta aiheesta “Inhimillisyys, älä katoa”

  1. Oma perhe on se, josta ensimmäisenä pidetään huolta. Muu tulee sitten perässä. Miksikö? Koska lopultaan meillä ei ole muita kuin se perhe, ystävyys voi säilyä mutta se ei ole samanlaista kuin sen oman veren kanssa. Jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan. Minulla ei ole kuin nämä ainoat lapset, minun ainoa äitini. Niitä ei voi kukaan koskaan milloinkaan korvata.

  2. Ohhoh, aikamoista lähimmäisenrakkautta. Surettaa ja huolettaa ihmisten lisääntyvä itsekkyys, mut uskon et toivoa on jos itse jaksaa kylvää hyvää ympärilleen. <3

    Ps. Ihana blogin nimi sinulla. 🙂

    1. Samoja ajatuksia liikkuu omassa päässäni… Tottakai jokainen itse päättää, miten elää elämäänsä, mutta mun maailmaani vaan kuuluu se että välitetään myös muista kuin omasta navasta. Kiitos paljon, tuli hyvä mieli kommentistasi! ❤️

  3. Ihan mielettömän kauniit kuvat! Ja tosi hyvin kirjoitettu tekstikin, oot todella lahjakas ihminen Johanna ❤️

  4. Nämäkin on moninutkaisia asioita. Näkökulma riippuu uskomuksista ja uskonnoistakin. Esimerkiksi joku voi uskoa karmaan mikä taas tarkoittaa sitä että toisen ongelmiin ei sotkeennuta. Tukea saa antaa mutta toisen murheita ei saa alkaa vatvoa itse tai muuten sotkeentuu toisen karmaan.

    Itse oleb pitkässä juoksussa oppinut että ei ole minun tehtävä huolehtia toisesta aikuisesta. Auttaa voin mutta pakottaa ei voi. Jos huolehtii muiden asioista liikaa, kerää itselleen vain stressiä ja pahimmillaan käy niin että autettava osapuoli heittäytyy täysin hoidettavaksi ajatuksella että kyllä se joku muu tekee minun puolesta. Olen itse sortunut tähän liika tekemiseen ja muiden hyysäämiseen.

    1. Tottakai tämäkin on asia, jossa on monia puolia ja näkemyksiä yhtä paljon kuin meitä ihmisiä on. Kunnioitan jokaisen näkemystä tästä asiasta ja jokainen päättää itse miten toimii. Kenenkään ei ole pakko huolehtia muista kuin itsestään – no, ei välttämättä edes sitä.

      Kuitenkin odotan samanlaista kunnioitusta myös omaa näkemystäni kohtaan. Vaikka perheestä huolehtiminen ei sopisi omaan ajatusmaailmaan, on toisella täysi oikeus tehdä niin (viittaan postauksessani esiintyneeseen keskusteluun). Mielestäni mm. ihminen, joka ei fyysisesti/henkisesti pärjää enää omin avuin, ansaitsee huolenpitoa jos hän ei siitä kieltäydy. En jättäisi myöskään pientä lasta oman onnensa nojaan ja toivon ettei kukaan muukaan tee niin. Kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi!

  5. En voisi ikinä jättää omia läheisiäni oman onnensa nojaan vaikeassa elämäntilanteessa, mutta jonkin verran olen joutunut opettelemaan rajojen vetämistä. Joskus täytyy miettiä asioita myös omaa jaksamista. Toisaalta josku toisten auttamisesta voi saada itsellekin voimia. Kultainen keskitie ei aina kyllä ole ihan helppoa löytää. Iloa ja valoa uuteen viikkoon ❤❤❤

  6. Kiitos Johanna loistavasta ja puhuttelevasta kirjoituksestasi <3 Blogisi on kaunis!

    Kuinka olla ihminen ihmiselle, siinäpä vasta pulma monelle meistä. Henkilö, josta kirjoitit toimii ehkä omista tiedostamattomista peloistaan / tunnelukoistaan ohjautuen aivan käsittämättömällä tavalla. Ehkä oli hänen hetkensä poistua sinun polultasi ja todennäköisesti parempi näin. Mahtavaa että huolehdit perheestäsi ja ensimmäisenä itsestäsi. Voimia <3

    1. Ihanasti sanottu, kiitos <3 Toivon, että tämä postaus herättää ajatuksia ihmisissä. Aina on varaa vähän miettiä, miten puhuu/käyttäytyy toisia ihmisiä kohtaan. Ja uskon samoin, ehkä tällä ihmisellä ei ollut valmiuksia käsitellä tällaisia asioita enkä häntä siitä syytä. Kaikkien ihmisten ei kuulu jäädä elämään pysyvästi, mutta kaikista voi oppia jotain. Aurinkoista päivänjatkoa! ❤️

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *